6. marraskuuta 2014

Väriterapiaa aikuisille, visuaalisia satuja lapsille

Marika Mäkelän maalaukset vetoavat eri-ikäisiin katsojiin


Värillinen tapahtuma (1976). Sara Hildénin säätiön kokoelma. Kuvaaja Jussi Koivunen.

”Kaunista!”, on yleisin palaute Marika Mäkelän näyttelystä. Mäkelän maalausten ”silmän huumaava kauneus”, kuten Helsingin Sanomien kriitikko asian muotoili, tuntuu mykistävän valtaosan aikuiskävijöistä. Lapset sen sijaan tarinoivat vuolaasti: heille samat maalaukset näyttäytyvät visuaalisina satuina, joista tarinoita löytyy yhtä paljon kuin on kertojiakin.

Mäkelän maalaukset ovat enimmäkseen värikkäitä ja ei-esittäviä. Maalausten esittävät elementit liittyvät ornamentteihin, kulttuurisiin symboleihin ja ihmisenkaltaisiin hahmoihin. Tunnistettavat symbolit ovat taiteilijan mukaan maalausprosessin aikana hahmottuvia ”muistijälkiä”, jotka löytyvät samaan tapaan kuin arkeologiset kaivausaarteet. Osana taideteosta nämä jäljet kuitenkin irtoavat alkuperäisestä yhteydestään ja saavat uuden merkityksen osana teoksen kokonaisuutta – teoksista tarinoivat lapsikävijät ovat siis oikeilla jäljillä!

Mäkelän taiteessa koristeellisuudella on ollut keskeinen rooli. Kauempaa maisemaa muistuttavien maalausten lähempi tarkastelu paljastaa lukuisat värikerrokset, ja huomio kiinnittyy pian värien reitteihin ja kerrostumiin. Värien lomasta saattaa pilkottaa lehtikulta tai -hopea, joilla taiteilija kertoo korostavansa valoa. Hän kertoo kantavansa mukanaan lapsuuden kokemustaan matalalta lankeavasta pohjoisesta valosta. Maalauksissa on kuitenkin kyse muustakin kuin luontokokemuksesta: jokaisessa teoksessa tulee taiteilijan mukaan olla oma sisäinen valonsa.

Näyttelyn uusimmissa teoksissa, Salaisissa puutarhoissa, Mäkelä esittelee retrospektiivin teemaan liittyvän uuden kuva-aiheen, ”mattokääröt”, jotka viittaavat elettyyn elämään ”kuten räsymatot”. Näyttelyvieras tunnistaa mattokääröjen päädyistä varhaisemmista teoksista tuttuja kuva-aiheita, joissa kimmeltää glitter. Myös runsaasti koristellut hattumaiset veistokset liittyvät menneen muisteluun: Istutuksia-sarja on omistettu rakkaille ja tärkeille taiteilijoille, joiden nimiä ei näyttelyvieraille paljasteta.

Marika Mäkelä (s. 1947) on Suomen merkittävimpiä taidemaalareita. Kuvataiteen valtionpalkinnon hän on saanut kahdesti, vuosina 1974 ja 1984.

Sara Hildénin taidemuseoon koottu Marika Mäkelän näyttely on taiteilijan laajin Suomessa järjestettävä näyttely 16 vuoteen. Esillä on taiteilijan tuotantoa 1970-luvun lopulta tähän päivään.

Näyttely 25.1.2015 asti, avoinna ti–su 10–18, 8/6/4/3 €.

Tutustu Sara Hildénin taidemuseon internetsivuihin täällä. 


Kirjoittaja on Sara Hildénin taidemuseon tiedottaja Anne Kauramäki


Sarjasta Istutuksia (2014). Sara Hildénin säätiön kokoelma. Kuvaaja Jussi Koivunen.

Salainen puutarha, Verbena (2014). Taiteilijan kokoelma. Kuvaaja Paula Kukkonen.

Tummaa valoa (1984). Heinon kokoelma. Kuva Marika Mäkelän arkistosta.

4. marraskuuta 2014

Animal training workshop Uppeluksessa

Viikonloppuna Särkänniemen Delfinaariossa kokoontui värikäs joukko eläinten ystäviä. Mukana oli eläinalan ammattilaisia, opiskelijoita sekä muuten vaan eläinten oppimisesta ja koulutuksesta kiinnostuneita henkilöitä. Eläinten kouluttamisen huippuammattilaiset Precision Behaviorin Thad Lacinak ja Angi Millwood pitivät kaksipäiväisen Workshopin eläinten koulutuksesta. Thad ja Angi ovat toimineet eläintenkoulutuksen konsultteina yli kuudessakymmenessä merinisäkäs- ja eläinpuistossa yli kahdessakymmenessä maassa, mukaan lukien Särkänniemen Delfinaario. He ovat myös kirjoittaneet useita julkaisuja eläintenkoulutuksesta.

Angi Millwood ja Thad Lacinak

Kurssi oli mahtava tietopaketti eläinten oppimisesta. Operantin ehdollistamisen pääperiaatteet selviksi. Positiivisen vahvisteen oikea-aikainen käyttö saa eläimen oppimaan nopeasti, mitä sen kannattaa tehdä. Esimerkeissä käytettiin paljon eläintarhaeläimiä ja niiden koulutusta sekä virikkeellistämistä. Eläintarhaoloissa on tärkeää, että eläimet saavat virikkeitä. Koulutus on parasta virikettä mitä eläin voi saada. Eläimet voivat tarhaoloissa (tai kotona) paljon paremmin,  mikäli niille järjestetään haasteita ja elämä on monipuolista ja yllätyksellistä.

Kaikki lelut yhtäaikaa altaassa aiheuttivat delfiineissä vipinää.

Delfiinien ja hoitajien väliset leikkituokiot olivat mukavaa katseltavaa

Hyvää suhdetta eläimeen korostettiin. Sen eteen täytyy tehdä paljon työtä ja se vaatii paljon aikaa, mutta luottavainen suhde ihmisen ja eläimen välillä on molemmin puolin hyvin palkitsevaa. Positiivisena vahvisteena annettavan palkkion ei tarvitse aina olla herkkupala tai ruokaa. Myös rapsuttelu, hieronta, leikkiminen, lelu tai melkein mikä vaan mistä eläin pitää, toimii palkintona.


Luennot järjestettiin vedenalaisessa auditorio Uppeluksessa, missä delfiinit kävivät välillä lasin takana moikkailemassa kurssilaisia. Luentojen välillä pääsimme seuraamaan delfiinien koulutusta, virikkeellistäviä leikkituokioita sekä hoitotoimenpiteitä. Näimme näytöksen, joka on yksi päivän monista eläinten virikkeellistämistapahtumista. Erona muihin tapahtumiin on vain yleisö.

Näytös on vain yksi leikkituokio muiden joukossa.


Vain mielikuvitus on rajana silloin, kun eläimille keksitään uusia virikkeitä.

Toisen koulutuspäivän yhtenä aihekokonaisuutena olikin koulutuksen käyttö hoitotoimenpiteiden helpottamisessa. On kaikille eläimille todella paljon mukavampaa ja stressittömämpää, mikäli ne on koulutettu positiivisen vahvisteen avulla antamaan itsensä rokotettavaksi tai vaikkapa kyntensä leikattavaksi. Tällöin ei hoitotoimenpiteissä tarvitse käyttää jahtaamista, kuonokoppia tai väkisin kiinni pitämistä.

Eläimen punnitseminen on helppoa kun se on siihen opetettu positiivisen vahvisteen avulla.

Oli todella hienoa nähdä läheltä delfiinien ja niiden hoitajien välistä vuorovaikutusta. Delfiinit olivat todella motivoituneita ja hieno suhde hoitajien ja niiden välillä on aivan mahtavaa katseltavaa ulkopuoliselle. 

Myös ultraus sujuu vaivatta kun sitä on treenattu usein.

Kirjoittaja on Särkänniemen Koiramäen eläintenhoitaja Teija Jokinen