Sata salamaa iskee tulta

Minua pyydettiin kertomaan täällä Särkänniemen blogissa ajolaitteenohjaajan tavallisesta työpäivästä. Kirjoitustyö muuttui yllättäen haasteelliseksi hommaksi, sillä hetken pohdinnan jälkeen tajusin, etten ole kertaakaan puiston portista illalla kävellessäni ajatellut, että ”olipa kerrassaan tavallinen työpäivä.” Jokainen työpäivä vaihtuvien asiakkaiden, työkavereiden, laitteiden ja tilanteiden parissa tekee ajolaitteenohjaajan kesästä ikimuistoisen.

Vaikka työvuorolistassa aamulla lukisikin iso vuoristorata, saatat illalla löytää itsesi possujunalta röhkimästä pikkuasiakkaille hyvänmatkantoivotuksia. Tai vaikka olet ollut kiltti viime joulusta asti, saattaa karma silti löytää jotakin nipotettavaa ja jumittaa laitteesi kolme kertaa päivän aikana niin, että kun viimeisellä kerralla pyydät huoltomiestä paikalle, vienon pahoitteleva virnistys on tarpeen.

Ja kun heikkoon ennusteeseen normaalista työpäivästä lisätään vielä se, että työvuorolistan mukaisesti aamulla suuntaat kohti Näsijärven tuntumassa majailevaa uutuuslaite High Voltagea, ovat ainekset kauhua, kohahduksia ja kiljahduksia kirvoittavaan blogitekstiin valmiit.

Kaikki ajolaitteet on jaettu puistossa viiden eri tiimin kesken. Puiston pikkuväestä pitää huolta Lasten- ja perhelaitetiimi, jolle kuuluu suurin osa Angry Birds Landin kieputtimista. Puiston hurjimman vuoristoradan mukaan nimetyt Tornado-tiimiläiset saavat välillä lepuuttaa hermojaan muun muassa Metkulalla, Taikajoella ja Huvimaja-karusellissa. Ylhäällä puistossa pitää valtaa Koskiseikkailu-tiimi Half Pipella ja Audi Racingilla, ja toisen vesilaitteen mukaan nimensä saanut Tukkijoki-tiimi huolehtii esimerkiksi MotoGeestä ja Viikinkilaivasta. Puiston niemenpäädyssä taas ovat Trombi-tiimiläiset Tyrskyn, Ilmaveivin ja High Voltagen ohjaksissa.

Sellainen suuri onni ja auvo kuin High Voltage -työvuoro voi osua trombilaisen kohdalle kolmella tapaa: Varmin nakki on olla High Voltagen ykköskuski, joka majailee salamalaitteella suurimman osan päivästä. High Voltagella pyörii myös kakkoskuski, joka tulee auttelemaan ykköskuskia tiiveimmäksi ruuhka-ajaksi. High Voltagelle on myös mahdollista päästä olemalla töissä Trombilla, josta yksi kuski vaihtaa osaksi päivää paikkaa ykköskuskin kanssa ja näin pääsee osalliseksi kesän uutuuslaitteen kohutuista kyydeistä. Jokaisella laitteella puistossa on vaihtopari, jotta kenenkään päivä ei pääsisi olemaan yksitoikkoinen.

Ajolaitteenhoitaja tarkkailee laitetta ajon aikana.

Normaaliin päivään High Voltage -kuskina voi kuulua vaikkapa seuraavaa:

Käsittämätön helle korventaa koko puistoa. Salamalaitteen kuski haaveilee pääsevänsä luikahtamaan aitojen lomasta vaikka Taikajokeen kroolaamaan. Riski kuitenkin medium-pihviksi paistumisesta on liian suuri, sillä yksikin kosketus mustaan metalliaitaan on likaa, ja kuski tyytyy vain tyhjentämään litran vesipullon sisällön suuhunsa. Puolen tunnin päästä hän sitten pidättelee polvet ristissä kaikkea sitä nestettä, joka ei ole ehtinyt joko haihtua suoraan ilmaan sinä aikana, kun vesi lähtee pullosta ja päätyy suuhun, tai suodattua hikenä ihon läpi. 

Kymmenen minuuttia sitten aurinko on kutitellut säteillään aurinkolasien lomasta pilkistävää nenänpäätä ja leppeä järvituuli on puhallellut viilentävästi niskaan, mutta nyt pikimusta pilvimuuri vyöryy tuulen mukana niemen ylle Näsijärveltä mahanpohjassa asti kumahtelevien murahdusten saattelemana. Valkoisia välkähdyksiä kumottaa kiinteiltä näyttävien pilvikumpareiden lomassa. Juuri kun ajolaitevastaava viestittää laitteille radiopuhelimen kautta, että ajaminen on lopetettava lähestyvän ukkosen takia turvallisuussyistä, vaakasuoraan piiskaava sade yllättää kaikki alkamalla yhtä nopeasti kuin biisonilauman alkustartti kohti alennusmyyntejä.

Taivaan värikin sen kertoo: menossa on viimeinen ajo ennen ukkostaukoa. 

Ukkonen iskee kovalla voimalla mutta kestää yleensä vain hetken.

High Voltage -kuski kiskaisee kauhusta vinkuen koppinsa oven kiinni ja jää seuraamaan suuren lasin takaa nopeaa tahtia autioituvaa puistoa, kun juuri parahiksi ostetut violetit ja turkoosit sadetakit päällä asiakkaat vilahtavat sisälle puoteihin. Autio ja pimeä puisto, jossa lasia pitkin virtaavan veden läpi heijastuvat laitteiden kirkkaina ja värikkäinä hohtavat valot, on mieleenpainuva näky. Puolen tunnin päästä sateen laantuessa lätäköiden keskellä urhoollisesti samoilevia asiakkaita on jo viihdyttämässä Särkänniemen Pelle, joka taikoo vastaantulijoille kaikenlaisia ilmapalloeläimiä mursusta muurahaiseen.

Ukkonen häipyy Trombin taakse.

Iltapäivällä ukkosen väistyttyä ja Trombi-vaihdon tapahduttua oranssisiniseen vuoristorataan on tullut pieni tekninen häiriö. Radiopuhelimella huolto kutsutaan paikalle nopeasti, ja jumiin jääneille asiakkaille kerrotaan, että apu on tulossa piakkoin. Myös jonossa olevalle asiakaskunnalle kerrotaan, mistä on kyse, ettei kukaan jää epätietoiseksi. Aurinko paistaa jälleen, epäonneksi kuitenkin tällä kertaa suoraan vaakatasoon jumahtaneiden asiakkaiden selkiin, mutta he onneksi vakuuttavat olevansa kunnossa ja mieluummin jumissa puolentoista metrin korkeudella maasta tässä lastausalueen alkumetreillä kuin hissitornin huipulla kahdenkymmenen metrin hujakoilla.

Pieni sadekaan ei haittaa Trombilla!

Kun huoltomies on onnistunut tuokion päästä saamaan vaunun normaalisti perille ja turvakaaret aukeamaan, on kärsivällisille ja lievästi helpottuneille asiakkaille tarjolla anteeksipyyntönä vohvelilipukkeet. Vohvelikahvittelun jälkeen tutut naamat näkyvät uudelleen vuoristoradan jonossa.

Illalla, kun vaihto takaisin High Voltagelle häämöttää ja suurin osa päivää on takana kakkoskuskin lähdettyä jo kotiin, ykköskuski tauolla huokaistuaan kaivaa takataskusta positiivista asennetta ja aloittaa viimeisen rutistuksen salamakuvioisessa päänpyörittäjässä. Hyvää fiilistä ei tarvitse kuitenkaan kauaa haeskella, kun laitekopin konepöydältä löytyy pieni sydänkoristeltu lappu kotiin lähteneeltä työkaverilta. Lapussa tsempataan jaksamaan hienosti vielä viimeisetkin tunnit. Uutta tarmoa puhkuen kuulutukset laitekopista soljahtelevat ilman takeltelua, sanoissa sekoamista ja ajatuskatkoksia.

Turvakaarien tarkistus sujuu kuin tanssi mustakeltaisen laitteen ympäri. Lopuksi nappien painalluksien ja viimeisen mikkiin hihkaistun ”Oikein sähköisen säpäkkää matkaa kaikille!” -kuulutuksen jälkeen High Voltage nousee vasten kirkkaansinistä taivasta kiepauttamaan asiakkaat näkemään puiston vielä kerran uudesta perspektiivistä. Horisontin asetuttua jälleen vaakatasoon oikealle kohdalleen turvakaaret aukeavat ja asiakkaat pääsevät kiinteälle asfaltille kuskin vielä moikkaillessa vienosti vaappuvaa poistumisportista kulkevaa jonoa.

Tämänkaltaisen normaalin päivän jälkeen ajolaitekuski hakee alaparkista pyöränsä ja suuntaa vielä kohti rantaa. Siellä loppukesän lämmittämissä aalloissa on hyvä arvailla, millaista yllätystä seuraava työpäivä tuo tullessaan yöunien jälkeen. Mitä absurdimmaksi arvauksensa heittää, sitä lähemmäksi pääsee totuutta. Normaalia työpäivää Särkänniemessä ei olekaan.

Kirjoittaja on Särkänniemessä ajolaitteenhoitajana työskentelevä Mimma.